Kuinka saada sileä iho ja parantaa ihon kimmoisuutta.

 In Ihonhoito

Useimmat ihmiset yhdistävät ikääntymisen ryppyihin, mutta ikääntymiseen liittyy paljon muutakin. Nuorekas iho on kosteutettu, sileä, vahva ja kimmoisa. Jotta voidaan ymmärtää esimerkiksi sitä, miten elastiini toimii, on ensin tarpeen tutustua ikääntymisen syihin.

Kaksi merkittävintä syyllistä ovat auringon aiheuttamat vauriot sekä ympäristön vaikutukset. Saasteet ja puutteellinen ruokavalio kiihdyttävät molemmat omalta osaltaan ihon ikääntymistä. Kaikki ikääntyvät eri tahtiin, ja elämäntavat voivat joko nopeuttaa tai hidastaa ikääntymistä. Omilla toimillamme on siis suurempi vaikutus ikääntymisprosessiin kuin ehkä ymmärrämmekään.

Lisäksi on olemassa kaksi tärkeää tekijää, joiden ansiosta iho pysyy nuorekkaana pidempään: elastiini ja kollageeni.

Mitä elastiini on ja millainen tärkeä tehtävä sillä on?

Elastiini on venyvää proteiinia, jota on sidekudoksessa ja ihossa. Elastiinikuitujen ansiosta iho palautuu takaisin muotoonsa liikkeen (venymisen tai kutistumisen) jälkeen. Se on juuri se tärkeä ihon osa, joka palauttaa ihon alkuperäiseen muotoonsa sen jälkeen, kun ihoa on revitty tai nipistetty. Elastiini tekee ihosta kimmoisan, kun taas kollageeni vahvistaa sitä.

Jos ihon kimmoisuus häviää, ihoon alkaa tulla juonteita, joita yleensä ensimmäiseksi alamme havaita. Iho, suurin elimemme, tarvitsee elastiinia pysyäkseen taipuisana ja kiinteänä.

Koska ikääntymistä aiheuttavat sekä sisäiset että ulkoiset verinahkaan (sisäiseen kerrokseen) ja orvasketeen (ulkoiseen kerrokseen) vaikuttavat seikat, ikääntymistä vastaan täytyy taistella samanaikaisesti useilla eri tavoilla – erittäin tehokkailla ja luonnollisilla ihonhoitotuotteilla, auringonsuojilla, ravinteikkaalla ruokavaliolla sekä säännöllisellä liikunnalla. Tämä auttaa kiihdyttämään solujen uusiutumista, estää kosteuden häviämistä sekä edistää elastiinin ja kollageenin sopusointuista liittoumaa.

Soluväliaine

Sekä elastiini että kollageeni syntyvät fibroblastien vaikutuksesta verinahassa, joka on toinen kahdesta soluväliaineen, eli eräänlaisten mikrokuitujen kerroksesta. Tehokkaat ikääntymistä hidastavat hoidot kohdistuvat systemaattisesti juuri soluväliaineeseen ja vaikuttavat niin, että iho menettää vähemmän kimmoisuuttaan.

Kun väliaine vahvistuu, ihosta tulee sileämpi, pehmeämpi ja kosteutetumpi. Soluväliaineessa on elastiinin ja kollageenin lisäksi vielä yhtä yhdistettä, joka auttaa ihoa säilyttämään kosteutensa, nimittäin hyaluronihappoa. Se auttaa ihoa säilymään pehmeänä, kimmoisana ja täyteläisenä. Kun iho on kosteutettu, solujen tuotanto lisääntyy, eikä ihon tarvitse keskittyä kosteuden löytämiseen. Tämän seurauksena iho on sileämpi ja nuorekkaampi.

Tuotteilla, joiden vaikutus kohdistuu soluväliaineeseen (ja joissa fokuksessa on ainekolmikko elastiini, kollageeni ja hyaluronihappo), päästään pureutumaan ryppyjen todelliseen syyhyn.

Zinzino Skin Serum

Uudet tutkimustulokset korostavat soluväliaineen merkitystä jonka ohella ihon immuunijärjestelmän toiminta on kehitystyössä johtanut todelliseen läpimurtoon, Zinzino Skin Serumiin.

Soluväliaine määrittää ihon vahvuuden, kimmoisuuden, paksuuden sekä kosteudensäilyttämiskyvyn. Tämä kaksivaikutteinen ikääntymistä hidastava hoito lisää itsessään ihon erittäin tärkeää kimmoisuutta.

Väliaine hajoaa ja rakentuu uudelleen jatkuvasti. Skin Serumin ja BalanceOilin päivittäinen käyttö voi auttaa pitämään vahvana sekä soluväliaineen että ihon, jota soluväliaine tukee. Zinzinon Skin Serum koostuu ainutlaatuisesta joukosta ravinteita, jotka vähentävät väliaineen hajoamista, uudistavat sitä ja antavat ihon soluille sen, mitä ne tarvitsevat toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuparipeptidit esimerkiksi kertovat väliaineelle, että sen tulee tuottaa enemmän mikrokuituja (kuten elastiinia). Karitevoin, auringonkukkaöljyn (Heliantus annuus) ja Chondrus-punalevän uutteen kaltaiset luonnolliset kosteuttajat taas tyydyttävät ihon kosteustarpeet.

Ja BalanceOil+

D-vitamiini on hyväksi normaalille iholle. BalanceOil+, täysin luonnollinen, polyfenolipitoinen omega-rasvahappojen tasapainoa edistävä ravintolisä, sisältää runsaasti oliivin polyfenoleja, omega-3-rasvahappoja sekä D3-vitamiinia. Sillä on synergistinen koostumus, joka edistää 18 EFSA:n hyväksymää toimintoa elimistössä, joista yksi on esimerkiksi solujen jakautumista edistävä toiminto.1)D-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen D-vitamiinin LÄHDE mukaisesti.

Tue elimistösi kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia päivittäisellä annoksella BalanceOil+-ravintolisää.

Ja mitä ihoosi tulee, Zinzinon 24 tunnin seerumissa ei ole lisättyjä hajusteita, eikä se sisällä parabeeneja. Anna ihollesi ikääntymistä hidastava hoito, jollaista se ei koskaan aiemmin ole kokenut. Ota tämä askel ja nauti Zinzinon tieteellisten saavutusten mahdollistamasta kauniista ja vahvasta ihosta.

Saatatpa hyvinkin huomata… että ihosi näyttää paremmalta kuin koskaan ennen.Olitpa sitten kolmi-, neli-, viisikymppinen tai enemmän.

 

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ei ole arvioinut näitä väittämiä. Tämä tuote ei ole tarkoitettu sairauksien diagnosointiin, hoitoon, parantamiseen tai ehkäisemiseen.

References   [ + ]

1. D-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin. Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen D-vitamiinin LÄHDE mukaisesti.
Recent Posts

Leave a Comment